Olipa kerran luolamies, joka kuvasi Joutsenia.
Keskustelin noin vuosi sitten poikani James-Luigi Jr Jr:n kanssa, keskustelu oli melkoisen lyhyt mutta hyvin ytimekäs ja keskustelun lopuksi poikani ilmoitti kuuluvalla äänellä seuraavaa "Sä oot kyllä ihan täysin luolamies"
Tuo uusi hieno lempinimeni hautautui pitkäksi aikaa kaiken kiireen keskellä unholaan, kunnes kuitenkin eräänä päivänä lyhyen loman kolkutellessa jo nenänpäätäni ja ihmetellessäni miten saisin itseni irtaantumaan todellisuudesta hetkeksi (ilman mitään psykedeelisiä juttuja tms...) se muistui mieleeni. Luolamies! missä on lähin luola...haluan luolaan! Nopea näppäily Guuglessa tuotti tulokseksi "Torholan luolan" jota en ollut aiemmin käynyt koskaan katsomassa, joten sinne siis. Valjastin kultaisen ratsuni, täytin pussit tarpeellisilla tavaroilla pientä seikkailua varten.
Karkalin luonnonpuisto
Lähdin aamiaisen jälkeen liikkeelle ja päätin käydä tarkistamassa lähellä Torholan luolaa sijaitsevan Karkalin luonnonpuiston ensimmäiseksi.
Puisto oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Torholan luola
Saavuin lopulta Torholan luolalle, joka oli minulle SE juttu lähteä koko retkelle.
"Torholan luola on Lohjalla sijaitseva Suomen suurin kalkkikiviluola. Luola on 31 metriä pitkä ja 36 metriä leveä. Korkeuseroa on 14 metriä. Luolan kohdalla ollut kalsiittinen kalkkikivi on syöpynyt pois veden vaikutuksesta ja jättänyt kestävämpään leptiittigneissiin nykyisen luolan" Yllä oleva teksti on kopio Wikipediasta.
Olin varustautunut riittävästi kohtaamaan luolan kaikkine haasteineen, mukanani oli juuri ladattu otsalamppu, puukko, sekä laastari (tämä siksi, että saisin paikattua itseni mikäli joutuisin taisteluun verenhimoisia jättiläis-lepakoita vastaan ja viiltäisin itseäni sormeen taistelun tuoksinassa), sekä kenttäpullo täynnä raikasta vettä.
Ei kuitenkaan vielä The END
Viihdyin Karkalissa muutamia öitä, kunnes tajusin, että eväs varantoni olivat käyneet niin vähiin ettei mahaan olisi saanut täytettä muutoin kuin kalastamalla, metsästämällä tai käymällä kaupassa, ja koska kahteen ensin mainittuun minulla ei ollut välineitä ja nälkä alkoi haitata muutoin äärettömän tarkkaa näköäni (haukan näkö) niin päädyin olosuhteiden pakosta lähtemään pois. En halunnut kuitenkaan päättää vielä retkeä, joten kävin täydennyksellä kaupassa ja valitsin seuraavaksi yöksi paikan pienen lammen rannalla, joka on tullut minulle tutuksi vuosien saatossa. Olen kuvannut Joutsenpariskuntaa siellä tämän vuoden aikana jo useasti ja meistä on tullut tuttuja :)
Joutsenet
Heräsin aamulla noin klo 05.00 ja nousin lämpimästä makuupussistani ulos viileään ilmaan, joka taisi juuri ja juuri olla plussa- asteiden puolella. Olin kylmissäni ja keittelin kahvit lämpimikseni. Kuuma kahvikuppi käsissäni elämä alkoi taas virtaamaan kehossani. Huomasin auringon pilkottavan vähän puiden lomasta ja se valaisi muutaman sadan metrin päässä olevan kalliorannan. Päätin, että lähden sinne lämmittelemään ja otin kuvauskaluston mukaani. Paikalle päästyäni huomasin Joutsenten uivan hitaasti minua kohti. Minulla oli kamerassa pisin objektiivini ja tiesin, että jos ne tulisivat lähelle, se olisi liian rajaava, jotta saisin sillä mitään kuvia aikaiseksi. Vaihdoin nopeasti sen lyhyempään toivoen samalla, että olisin riittävän nopea enkä menettäisi tilannetta. Joutsenet uivat kuitenkin kaikessa rauhassa minua kohti kunnes kääntyivät uimaan rannan myötäisesti. Aamu aurinko loi vedenpintaan hienon keilan ja mietin, että olisi todella hienoa jos Joutsenet uisivat siihen! ja ne todella tekivät niin, suuntasivat kohti auringon keilaa, minulla nousi melkein ihokarvat pystyyn kun ymmärsin miten hienoa tilannetta olin ikuistamassa. Joutsenet uivat keskelle keilaa, ja samalla hetkellä uros nousi siivilleen ja läimäytti muutamia kertoja siivillään niin, että vedestä nousi pisaroita ilmaan. sormeni naputti tiuhaan tahtia ja sain monta upeaa kuvaa tästä. Tilanteen jälkeen tuijotin suu auki, muutama ilon kyynel vierähti silmäkulmasta ja puistelin päätäni tajutessani millaisen näytöksen luonto oli minulle juuri järjestänyt. Kiitos!
